so it feels good at first

Eilen tuli hassu olo.. Tässä on nyt ollu pientä kriisintynkää Valtterin kanssa ja on tullu riideltyä aika paljon, ja olin eilis iltaa asti jotenki jo kerenny tottuu ajatuksee et se ei enää laita viestiä, ja että tää ei välttämättä selviä tästä.. Sitä enne olin iha romuna, itkin vähä väliä ja ajattelin et miten jaksan taas. No, Laura sai mut uskoo ja otin sitten sellasen asenteen et se asia selviää jos se on tarkotettu selviään. Jos meitä ei oo tarkotettu tähä nii en voi vastaa laittaa. No, eilen sitten lueskelin enkun sanoja kaikessa rauhassa, okei vitutuksen kanssa mut kumminkin, kunnes yhtäkkiä kännykkä tärisee. Aattelin eka et no kukas sielä nyt, pari perustekstaajaa tuli mielee mut sit ku avasin sen viestin ja huomasin et se oli Valtterilta..tajusin taas et miks rakastankaan sitä ihmistä. Seuraavassa sen viestissä se sano että sillä on ikävä. Tuntu ku uudestisyntyneeltä ja rupesin vaa kelaa päässä kaikkee mitä ollaa tehty yhessä ja mitä se on sanonu mulle. Sillon tajusin, että ei helvetti en kyllä päästä tästä ihmisestä irti. Tyydyn ehkä liian vähään, mut siinä on se joku, meinaan se että se rakastaa mua ja mää rakastan sitä.

Muutenkin, kun mietin että mistä meidän riidat on tullu, niin ei niissä oo mitää järkee ollu. Tai siis joo, oon kyllä valittanu sille itseasiassa ihan aiheesta, mutta ne ei oo mikään syy erota. Koska joillain oikeesti on hyviä syitä lopettaa suhde, ja käsitin et tää ei todellakaan oo sellanen. Me sovitaan muuten niin hyvin yhteen, nää sen ns. huonot puolet tuli vaan aika yllättäen esiin. Jos se rakastaa mua niinkun se sanoo, kaikki on hyvin. Muuta en pyydä. Joskus vaan sattuu käymään niin, että kun ensin saa kaiken, ja on vielä sen kaiken huumassa, ja sit kun se ei enää oo niin iso ja hieno juttu, niin tulee valitettua kauheesti ja vikistyä siitä et toine on kamala, muistamatta sen toisen hyviä puolia. Sanoin sille tossa lauantaina aika pahastikkin.. "Kaikki missä ihastuin suhu sillo on hävinny ihan kokonaa".. Nään sen nyt torstaina ja pyydän tätä varmaan ihan ensimmäisenä anteeks. Koska toi ei todellakaan oo totta, oon vaan niin impulsiivinen kun riitelen.

Tosiaan, kun eilen rupesin miettiin mitä kaikkee hyvää meillä on ollu.. nii, kyllä se hymy levis surkeesta tilanteesta huolimatta huulille. Jotenki kaikki siinä ihmisessä natsaa, haluun päästä sen viereen kokoajan ja nukahtaa sen viereen. Rakastan sitä, oikeesti.