Tää ihminen on totaki täydellisempi.. Se on mun mielestä tajuttoman hyvännäkönen ja hyvännäkösiä on tässä iässä vaikee löytää koska kaikki jätkät on niin poikia vielä eikä lähelläkään miestä. Se on niin kiltti ja semmone hurmaava ihminen, ja rakastan sen ilmeitä. Se on samaan aikaan söpö ja komee, ja yhellä hymyllä se saa mun sykkeen nouseen. Oon jopa kuullu ihmisiltä et se on unelma poikaystävä. Siinä on vaan yks huono puoli, sillä on älyttömästi tyttökavereita joita se halailee ja kaikkee kokoajan. Mutta kun sekään ei tunnu miltään ongelmalta nyt nii mitä helvettiä oikeeesti?
Meillä on ollu kohta vuosi sitte yhen illan juttu ja se jäi siihen koska se oli just eronnu, eikä pystyny ottaa ketää sillee lähelle, kuinka täydelliseltä se nytki kuulostaa? Se ei heti rynnänny uutee suhteesee vaa se halus ottaa rauhassa koska se ero sattuu siihen vielä tänäki päivänä.. No, oltiin yks viikonloppu samoissa illanistujaisissa ja sit meidän yhteinen kaveri vihjas mulle että asiat on muuttunu siittä tilanteesta mitä ne oli vuosi sitten. Se että se ei uskaltanu mennä uuteen juttuun, se ois muuttunu nyt. Se ei suostunu sanoon enempää, "saat miettiä sitä pienessä mielessäs" ja hymyili vittumaista hymyä. Täytyy sanoo kyllä että innostuin asiasta mut samalla pelästyin. Koska mun erosta ei oo kauaa aikaa enkä todellakaa tiiä et pystynkö ottaan mitään suuria pettymyksiä just nyt vastaan. Ja jos juttu sen ihmisen kanssa ei toimis niin voin vakuuttaa että se ois helvetin suuri pettymys.
No, eka juttelin sille parina iltana facebookissa iha viattomasti ja aattelin eka et ei paska ei tästä tuu mitää mää luovutan, koska se ei sanonu mitään ihmeellistä mitä se ei jokaselle tytölle vois sanoa. No, sitte puhuin mun yhen poikapuolisen kaverin kanssa ja se sano että pyydä nyt ihmeessä sitä kahville, jos se tulee nii voin ehkä saada jotai älyttömän hyvää aikaseks tai sitte jossei se tuukkaan, niin mitä menetän? Oon ehkä vähän aikaa häpeilevä ja nolostunu mut se menee ohi. En ois maailman eka ihminen joka sais pakit. No, näillä perusteilla mitä puhuin itelleni menin kysyyn sitä. Sanoin vaan että haluuko se tulla kahville joku päivä ja se vastas sitten suurinpiirtein näin: "voidaan mennä, mutta mulla on tää viikko kauheen kiireinen harrastuksen takia että jos löytyy aikaa jostai nii mennään." Joo, olin ilonen myöntävästä vastauksesta mut sitten mulle tuli tyhmä olo.. Mitä jos se sano ton kiireisyyden vaa tekosyyks koska on niin kiltti ettei uskalla sanoo suoraa että kiitos mutta ei kiitos? Mitä jos ootan sitä sen ilmotusta ihan turhaa pari viikkoo että koska pääsen kahvitteleen mun unelmien poikaystävän kanssa?
No, pari iltaa kestin hyvin puhumatta mitään, mutta sitten rupes ahdistaan. Aattelin että en haluu enää olla se jota kusetetaan, vaan otan vaan semmoset asiat vastaan mitä oikeesti ansaitten. Taas, pienellä kaverin tsemppauksella menin kysyyn siltä että sanoko se että on kiireitä koska tarkotti vai että ei viitti sanoo suoraa oikeeta syytä. Lisäsin vielä sen setin loppuun jotain että "kukaan ei oikeen koskaan sano mitään suoraa ja mulla on nyt ihan idiootti olo muttta ei voi mitään." Se sitten vastas kiltisti että ymmärtää kyllä ja tottakai ollaan menossa ens viikolla kun on aikaa.
Tunsin jotain helpotuksen, häpeen, nolouden, turhautumisen, ilon ja lämpimän tunteen ailahduksia koko viime yön. En oikeen tiiä mitä pitäis ajatella, en ees tiiä onko se tulossa kahville ihan kaveri pohjalla vai ei.. En tiiä mistään mitään. Toisaalta tykkään siitä etten tällä kertaa ookkaan ihan kaikesta perillä koska haluun aina olla tietonen pienimmistäki asioista, ja tää etten tiiä mitään mitä se ajattelee, viehättää mua ihan älyttömästi. Voi käydä niin että sattuu tosi pahasti tai sitten kaikki menee ihan mahtavasti. Only God knows..
